Kevät puuhastelua puutarhassa

On niin upea auringonpaiste ja kevättä rinnassa, että en malta olla kirjoittamatta muutamia kevääseen liittyviä juttuja. Viime kirjoituksessa kerroin ottavani norjanangervon oksia sisälle maljakkoon,  siis hyödän oksia. Ja tässä kuvassa syy miksi.

norjanangervon hyödetty oksa

Norjanangervon hyödetty oksa on niin kaunis!

 

Nautin auringosta ja pääsin leikkaamaan muutamia marjapensaita, jotka kaipasivat kipeästi hoitoa. Pensaat olivat melkoista risukkoa ja ruohonleikkuukin pensaiden ympäriltä oli hankalaa. Olen aika ronski leikkaaja ja surutta leikkasin puolet oksista kokonaan pois. Herukalla on hankala saada leikattua oksat aivan maanrajasta, mutta mahdollisimman alhaalta ne pitäisi saada pois. Vanhoissa pensaissa on useasti pitkiä tappeja, kun oksia ei ole leikattu alhaalta asti. Vaikeuttaa hoitoa jatkossa ja sienitauditkin pääsee iskemään tappeihin.

tämä herukkapensas kaipaa leikkaamista

Hoitoa kaipaava herukkapensas…

Tämän risukasan parturointi ei kauaa vienyt ja tuloksena tuli melkoisen paljon hoikempi ja ilmavampi pensas  🙂  Ilmava pensas kestää paremmin terveenäkin, kun ilma pääsee kiertämään eikä oksat hankaa toisiaan.

leikkaamisen jälkeen herukkapensas on ilmava

Leikattuun pensaaseen jätin noin 20 oksaa

Jatkossa pensasta parturoidaan useammin ja tuetaan tarpeen mukaan. Lannoittaminen on myös tarpeen. Pensaille on kalkkia laitettu vielä lumen ollessa maassa, mutta kevätlannoitusta laitetaan myös nyt. Neko luonnonlannoitetta käyn nakkaamassa pensaille (sopii myös nurmikolle), pari kourallista per pensas. Helppoa käyttää ja on pitkävaikutteinen. Seuraan kesän mittaan mitä tälle parturoidulle ja lannoitetulle pensaalle kuuluu. Alueella nurmikon on vallannut sammal, joten kalkkia, lannoitusta, ilmausta ja hiekkaa kaipaisi koko piha. Sammalpoistajaa voisi myös käyttää. Nurmikon leikkuun jälkeen mietoa sammalpoistaja liuosta kastelukannulla sammaloituneelle nurmikolle. Sammal siitä pikkuhiljaa väistyy ja tilalle tulee nurmikko.

Nyt voi vielä käydä katsastamassa omien marjapensaiden ja puiden tilanteen ja kevätruiskutetta käyttää, jos tilanne sitä vaatii. Ruiskutetta käytetään hedelmäpuupunkin, omenakempin ja lehtikirvojen talvimuniin. Ruiskutetta käytetään, kun pensaiden ja puiden silmut eivät ole vielä auenneet,  lämpötila on yli +7 astetta, ei yöpakkasia eikä kova tuuli. Ja tarkemmat käyttöohjeet kannattaa lukaista purkin kyljestä ennen käyttöä.

nyt on oikea aika käyttää kevätruiskutetta

Oikea aika käyttää kevätruiskutetta, kun silmut ei ole vielä auenneet

Viimeksi laitoin kuvan kempin munista ja tässä vielä kuva mustaherukalla olevasta kirvan munasta. Jos omissa marjapensaissa viime kesänä on lehdet sykeröityneet ja menettäneet väriään on syyllinen voinut olla kirva. Mustaherukalla viihtyy useat eri kirvalajit. Kirvoja seuraa myös muurahaiset, jotka pitävät kirvojen erittämästä mesikasteesta. Jos siis puussa tai pensaassa on muurahaisia ovat ne ehkä paikalla kirvojen houkuttelemana.

Kirvan muna mikroskoopin läpi

Kirvalla kiiltävän musta muna

 

Pakko vielä kertoa yksi havainto, jonka tein. Näin keväällähän on tietysti hyvä suojata arat havut varjostusverkolla. Aurinko paistaa ja maa on jäässä, joten kasvi ei saa vettä. Tuloksena on ruskea havu. Suojaukseen kannattaa kiinnittää kuitenkin huomiota. Jos suojaa silloin, kun lumi on vielä maassa voi käydä kuten kuvassa. Alaosa on jäänyt ilman suojaa. Huonolla tuurilla tässä tuloksena on havu, jolla on ruskea alaosa. Suojaus kannattaa siis tehdä huolella ja suojata alaoksatkin.

varjostusverkko on laitettava maahan asti

Varjostusverkko kannattaa laittaa maahan asti

Kevään tietää olevan hyvässä vauhdissa, kun näkee sinivuokkoja!

Sinivuokot tuovat kevään

 

Ei niin toivottu kevään merkki on lehtokotilot… Muutama reipas kotilo tuli minua vastaan sarvet iloisesti heiluen hiekkatiellä sateen jälkeen.

lehtokotilokin kertoo keväästä

Vähäluminen ja kylmä tammikuu ei siis ainakaan tätä kaveria lannistanut. Kotilon torjuntaa on tiedossa jatkossakin! Juuri onkin ilmestynyt uusi kirja, joka käsittelee kotilon torjuntaa ja se onkin yöpöydällä odottamassa lukemista.

Keväisin terveisin Miia

 

Yksi ajatus koskien aihetta “Kevät puuhastelua puutarhassa”

  1. Harava ja pensassakset ovat vuorotellen ja välillä yhtäaikaakin kädessä. Välillä vaihtuvat vauhdissa kiikariin ja kameraan, kun taivaalle ilmestyy muuttolintuparvia tai jotain kaunista pilkistää maanpovesta 🙂 Kotilojen kanssa ollaan vielä mahduttu samalle tontille, ehkä tien poskista löytyy parempaa popsittavaa. Olisipa mielenkiintoista tietää, mikä on niiden oikein herkun herkku, jos sillä voisi houkutella…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *