Pihan syyslannoitus ja sadonkorjuuaika lavatarhassa

Elokuussa kesä alkaa kääntyä syksyyn ja on aika nauttia viimeisistä lämpimistä illoista ja loppukesän auringosta. Lavatarhan antimista on nautittu koko kesä, mutta nyt sadonkorjuuaika on parhaimmillaan. Kypsiä tomaatteja ja herneitä saa napsia kuin karkkeja jokapäiväisellä pihakierroksella. Pikkuhiljaa lavatarhakin alkaa kuitenkin siirtyä syksyyn ja salaatti- ja perunalavat ovatkin jo melkein tyhjiä. Nyt elokuussa on oikea aika siistiä pihaa, siirtää perennoja ja lannoittaa pihan kasvit ja nurmikko.

Herneet notkuvat lavassa obeliskiin tukeutuneina
Kuunliljat ja hopeahärkki odottavat uudelleen istutusta lavatarhan reunalla.

Poistin tomaateista reilulla kädelle oksia, koska ne alkoivat katkeilla raakileiden painosta. Nappasin poistetuista oksista raa’at tomaatit sisälle paperipussiin kypsymään. Uloskin jäi reilusti tomaatteja ja harvennuksen jälkeen kypsyminen lähti todellakin vauhtiin. Tukikeppini ja lankaviritykseni eivät olleet riittävä tuki tomaateille. Ensi vuonna täytyy tehdä kunnon tukisysteemi, jotta katkeilua ei pääse tapahtumaan. Näin ensikertalaisena lavatarhurina olen huomannut juttuja, joita ensi vuonna teen erilailla, mutta se tekee tästä harrastuksesta juuri mukavaa puuhastelua.

Lavatarhan yhdellä sivulla on nuoria marjapensaita. Ne kasvavat aikanaan herkulliseksi aidanteeksi ja näkösuojaksi, mutta nyt ne saivat syyslannoituksen. Marjapensaat lannoitetaan sadonkorjuun jälkeen. Nekon syyslannoite sekoitetaan kasteluveteen ohjeen mukaan kasvin koosta riippuen. Syyslannoitus lisää pensaiden talvenkestävyyttä, edistää juurten kasvua ja seuraavan vuoden kukka-aiheiden kehitystä. 

Syyslannoitus tehdään myös perennoille, pensaille ja puille. Meillä on suurella vaivalla kasvatettu kiiltotuhkapensasaita etupihalla, joka sai myös lannoituksen. Lisäksi meillä on pihassa erilaisia koristepensaita, kuten lumipalloheisiä ja erilaisia hortensioita. Kaunein hortensia on mielestäni pallohortensia “Annabelle”, joka kukkii juuri nyt täyttä häkää. Näitä meillä on lavatarhan sivulla ja tontin toisella laidalla. Näistä valkoisista jättiläisistä en saa tarpeekseni!

Kiiltotuhkapensasaita sai myös syyslannoituksen.

Syyslannoituksen oikea aika on ennen kuin kasvien lehdet alkavat kellastua. Elokuussa huomaa ilmassa leijailevan keltaisia lehtiä ja osa perennoista alkaa kuivattaa varsiaan. Lannoituksen ajankohta on siis juuri nyt. Leikkasimme juuri nurmikkomme ja ajamme sen lyhyeksi niin kauan kuin ilmat sallii. Nurmikon leikkuujäte jää pinnalle lannoitteeksi, mutta lisäksi käytämme Nekon Luonnonkalia. Luonnonkali edistää nurmen syyslannoituksena kuivuuden-, tiivistymisen- ja talvenkestävyyttä.

Nekon luonnonkali sopii myös monille muille kasveille. Se on miniraelannoite, jonka ansiosta vaikutus alkaa nopeasti ja se painuu maahan eikä poistu esim. nurmikkoa leikatessa.

Raetta annostellaan noin 100g neliömetrille nurmikkoa.
Mitä luulet, tuleeko tästä vielä kunnon tähkä?

Muistatteko vielä popcornimaissit? Ne ovat kasvaneet minuakin korkeammiksi ja ovat alkaneet muodostaa tähkiä. Jos lämpimiä ilmoja riittää, niin voin saada niistäkin satoa. Ensi vuonna aion kasvattaa maisseja ihan tosissani, enkä vitsillä, vaikka hauska juttuhan tämäkin koe on ollut.

Syksy tekee tuloaan ja pihan syystyöt alkavat. Meillä on aikeissa uudistaa kompostialuettamme ja siitä kirjoittelen syksyn aikana. Nyt alkaa olla myös aika siirtää ulkona olevat viherkasvit sisälle ja pian kesäkukkien talvetuskin on ajankohtaista. Näihin teemoihin palaamme syys-lokakuussa. Ensi viikolla Miia kirjoittelee teille haitallisista vieraslajeista. Ihanaa loppukesää!

terveisin Pilvi

Pihahommat pitävät puutarhaharrastajan miehenkin kiireisenä!