Aika hoitaa puutarhan puuvartiset!

Lumi sulaa tänä kesänä varsinaisen hitaasti mutta onneksi puutarhan kevättyöt voi jo aloittaa – nimittäin pensaiden ja puiden hoitoleikkauksilla. Nyt on paras aika nuorentaa kotipihan röyhähtäneet koristepensaat ja hoitoleikata hedelmäpuita.

Sen lisäksi että liian tiheät kasvustot ovat epäsiistin näköisiä, ne tarjoavat mainion paikan kasvitaudeille ja tuholaisille. Toisiaan hankaavat oksat rikkovat kasvia suojaavan kuorikerroksen ja viotuksen myötä taudinaiheuttajat pääsevät helpommin niskan päälle. Riittävän ilmava latvusto on erityisen tärkeä hedelmäpuille. Kypsyvät hedelmät saavat valoa ja oksat pysyvät elinvoimaisina kun niillä on tilaa kasvaa.

omenapuun leikkaus

Ennen leikkaamista kannattaa hieman tuumailla ja miettiä mitä leikkamisella haluaa saavuttaa. Etenkin vanhojen omenapuiden suhteen täytyy olla malttia matkassa: liian innokkaalla leikkaamisella tulee kiihdyttäneeksi omenapuun kasvua liikaa, ja tuloksena on piikkisuoria vesiversoja hätäpäissään kasvattava omenapuu. Vanhan muotonsa menettäneen omenapuun leikkaus tuleekin jakaa muutamalle vuodelle ja poistaa mahdollisesti kasvavat vesiversot puusta jo tulevana kesänä. Vesiversot erottuvat piiskamaisina muusta kasvustosta ja ne saa käsin vetäisemällä tuoreeltaan irti.

omenapuun vesiversot

Turvallisinta on leikata pois kuolleet ja repeytyneet oksat sekä väärään suuntaan eli puun latvuksen sisään kasvavat oksat. Ota oksaa leikatessa huomioon sen tuleva kasvusuunta: Jo tässä vaiheessa hieman turvonneet silmut lähtevät oksasta eri suuntiin. Leikkaa oksaa kohdasta, jossa oksan kärkeen jää alapäin suuntautuva silmu. Hyvä ohje kaikkeen puuvartisten kasvien leikkaamiseen on leikata siitä kohdasta, missä on uuden kasvun mahdollisuus.

omenapuun leikkaus

Nuorta omenapuuta ohjataan leikkaamalla oikeisiin kasvusuuntiin ja suurennetaan oksankulmia painoja oksille ripustamalla tai “vetämällä” oksia alemmas maahan asetettujen painojen avulla. Suuret oksankulmat ja mahdollisimman vaakatasoon kasvavat oksat takaavat sen, että oksat eivät repeydy painavankaan sadon painosta kuten ne tekisivät jos olisivat kovin pystykasvuisia.

Neko puutarhavaha

Jos omenapuusta täytyy poistaa suurempi oksa, kuten monesti liikaa korkeutta kasvaneista vanhoista omenapuista täytyy, on leikkauskohta hyvä suojata puiden ja pensaiden haavojen hoitoon kehitetyllä Nekon puutarhavahalla. Se sisältää mehiläisvahaa, lehtikuusenöljyä, parafiinia ja vaseliinia. Hae puutarhavaha sisältä ulos vasta kun sen levittäminen on ajankohtaista. Luonnonmukaisesta kostumuksestaan johtuen vaha jähmettyy kylmässä herkästi ja lämpimänä se on helpompi levittää. Vaha tuntuu miellyttävältä ja sen voi levittää sormella, hanskalla tai ilman.

Neko puutarhavaha

Puutarhavahalla voi pelastaa myös nälkäisen rusakon järsimät pensaat ja puut. Jos kuori on vain vähän vaurioitunut tai se on syöty rungosta vain toispuoleisesti, on kasvilla mahdollisuus selviytyä. Puutarhavaha suojaa kuorensa menettänyttä kasvinosaa homeelta- ja sienitaudeilta. Siisti järsityn kohdan reunat terävällä puukolla ennen puutarhavahan levitystä. Jos on käynyt niin ikävästi että omenapuun runko on kaluttu ympäriinsä kuorettomaksi, on puulla heikot mahdollisuudet toipua, koska kuoren alla kulkevien ravinteiden ja nesteen kulku juuristosta lehdistöön estyy.

marjapensaan leikkaus

Myös marjapensaat kannattaa leikata keväällä näihin aikoihin kun lumi on jo sulanut pensaan tyveltä mutta silmut eivät ole vielä puhkeamassa. Pensaista poistetaan maata kohti lakoavat ja vanhimmat oksat aivan maata myöten leikaten. Mustaherukoita voit leikata reilummin joka vuosi, muita marjapensaita harvemmin. Myös vadelman jo marjoja tuottaneet versot leikataan maata myöten pois. Marjapensasta ei kannata leikata kokonaan alas, uusia versoja kyllä kasvaa voimakkaasti tilalle, mutta ne ovat hentoja ja lakoavat helposti maahan. Kuten omenapuita, kannattaa vanhoja marjapensaitakin nuorentaa vähitellen. Reilummin voit leikata mustaherukkaa ja viherherukkaa. Punaherukkakin kestää leikkausta mutta karviainen uusiutuu hitaasti joten leikkaa sitä hillitysti.

marjapensaan leikkaus

Jos leikkuujäte on tervettä, kannattaa se mahdollisuuksien mukaan hakettaa pihan istutusaluiden peitoksi. Eloperäinen kate lisä maan pieneliötoimintaa ja pidättää maassa kosteutta ja ravinteita. Jos marjapensaassa on näkynyt esim. ruosteen tai muun taudin oireita, kannattaa huonot oksat polttaa tai heittää pois hakettamisen sijaan. Sairaan pensaan korvaamista terveellä pensaalla kannattaa myös harkita.

pihajasmike

Hyötykasvien lisäksi voi keväällä leikata pihan koristepensaita. Jos suunnittelet pensasaidan tai muun pensasistutuksen nuorentamista, on nyt oikea aika. Pensaiden leikkaaminen keväällä vauhdittaa uusien versojen kasvua kesäleikkaukseen verrattuna. Voit leikata pensaan kokonaan alas, mikä tarkoittaa oksien leikkaamista 10-20 cm mittaisiksi tai nuorentaa sitä leikkaamalla vanhimmat oksat pois. Pensaat, kuten koivuangervo, ruusuangervo, pallohortensia tai hansaruusu kukkivat saman vuoden versoilla ja kukkivat vielä samana kesänä jos ne leikataan alas, mutta pensaat, kuten norjanangervo, syreeni tai juhannusruusu jotka kukkivat vasta toisen vuoden versoilla, tulevat kukkaan vasta seuraavana kesänä. Nuorentaminen kannattaa, pensaan muoto tulee uudelleen esiin ja myös talvinen ulkomuoto siistiytyy.

IMG_2520

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden hoidossa kannattaa huomioida mahdolliset tuholaiset jo nyt alkukeväällä. Viime kesän lauttoina leijuneet kirvapilvet ovat tuoreessa muistissa, joten tänä keväänä kannattaa ruiskuttaa puut ja pensaat luonnonmukaiseenkin viljelyyn hyväksytyllä Nekon kevätruiskutteella. Lämpötilan tulee olla ruiskutettaessa yli +7°C joten käsittelyssä kannattaa odotella huhtikuun puolelle. Ruiskute tehoaa omenakempin, lehtikirvojen ja hedelmäpuupunkin talvehtiviin muniin ja aikuisiin hyönteisiin. Aine on helppo levittää pienellä selässä kannettavalla paineruiskulla tai käsiruiskulla. Puut ja pensaat kastellaan liuoksella märäksi. Ruiskutus on parasta tehdä tuulettomalla ilmalla ja mielellään pilvisellä säällä jotta aine ei heti haihdu pois. Lue hyvin ruiskutteen käyttöohjeet ennen työhön ryhtymistä.

havujen leikkaus

Vielä ennen sään lämpenemistä ehtii leikata kotipihan havujakin. Havuista leikataan ainoastaan uutta kasvua pois eli havuja tulee leikata jo pienestä pitäen jos niitä halutaan kasvattaa tietyyn muotoon. Havuista parhaiten leikkausta kestävät tuijat, katajat, lehtikuuset ja marjakuuset. Havut olisi tähän mennessä jo kannattanut suojata varjostusverkolla tai ilmavalla juuttikankaalla, koska lämmittävä aurinko saa kasvit haihduttamaan kosteutta, mutta juuret eivät vielä saa vettä tilalle jäisestä maasta. Kun maa alkaa sulaa, kannattaa aloittaa havujen ja alppiruusujen lannoitus. Lisää Nekon Rhodo- ja havulannoitetta reilu kourallinen kasvin juuristoalueelle ja kastele kasvi hyvin lämpimällä vedellä.

omenapuun leikkaus

Ennen kuin ryntäät ulos leikkauspuuhiin, tarkista työkalujen kunto. Pensassakset eli sekatöörit voi teroittaa viilalla. Saksien niveleen on hyvä tiputtaa ainakin keväisin pisara oljyä jotta leikkaaminen on sulavaa. Myös sahan on syytä olla teräkunnossa. Huonoteräisellä sahalla saa pensaiden ja puun kuoren risaiseksi ja leikkausjälki ei ole tasainen. Jos epäilet että kasvissa on jokin tauti, puhdista leikkurit hyvin kun siirryt kasvista toiseen.

Pensaiden ja puiden leikkaamista suositellaan tehtäväksi vain kuivalla säällä, mutta Suomen keväässä tämä ei aina ole mahdollista. Ei ainakaan tänä keväänä, kun vuoroin paistaa ja vuoroin sataa lunta ja räntää!

Aurinkoisia ja lämpimiä leikkauskelejä toivottelee

Lea