Avainsana-arkisto: Siru

Amerikkalaiset lihansyöjäkasvit vuonna 2018

Moikka kaikki! Siru täällä taas kirjoittelee 🙂

En ole täällä kirjoitellut pitkään aikaan. Aika on viereähtänyt nopeasti täällä sitten huhtikuun jolloin saavuin tänne Virginiaan (taas kerran).  Kesissä on kuuden kuukauden viisumi, mutta henkilökohtaisten asioiden takia taidankin jäädä tänne pitemmäksi aikaa. Työskentelen kolmatta kesää Meadowvie Biological Research nimisellä voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen piirissä. Asun ja työskentelen samalla tontilla eikä minulta vaadita vuokranmaksua.

Niille jotka eivät ole koskaan kuulletkaan paikasta, kuten kuvittelen, MBRS:n tavoite on suojella ja palauttaa lunnonvaraiset tötterölehtilajit Virginian ja Marylandin osavaltioiden alueille viiden askeleen prosessin avulla, tutkimuksen, löytöjen tekemisen, kasvien lisäämisen, luontoon palauttamisen ja opettamisen kautta. Yhdistys omistaa kaksi luonnonsuojelualuetta. Minun tärkein tehtäväni on myydä täällä lihansyöjäkasveja (joo ne on muun muassa tötterölehtiä) harrastajille, jotta saataisiin varoja, ja ne varat voitaisiin keskittää maa-alueiden ostamiseen, jotta lisää kasveja voitaisiin istuttaa luonnonsuojelualueillemme.

Keväällä tötterölehdet (Sarracenia-suku) kukkivat ennen kuin ne alkavat tekemään lehtiä.
2 kuukautta myöhemmin edellisen kuvan otosta samat kasvit (Sarracenia leucophylla, valkotötterölehti) näyttävät tältä. On ehdottomasti yksi mun lempparilajeista!

Toukokuussa on kaksi isoa kasvimyyntiä, yksi Richmondissa ja toinen Washington D.C:ssä. On huippua myydä näitä päheitä kasveja muiden tavallisten myyntikojujen seassa.  Lisäksi me poltimmetoukokuussa (oikesti) toisen luonnensuojelualueemme Virginian Sussexin osavaltiossa. Tuli on erittäin tärkeä tekijä pitä tulee tötterölehtiekosysteemiin, koska se poistaa varjostavan aluskasvillisuuden sekä lehtipuutaimet, jolloin vallalla oleva pitkäneulasmänty (Pinus palustris) pääsee kasvamaan paremmin, koska se kestää maatopaloja erittäin hyvin. En ole päässyt osallistumaan maastopalon tekemiseen, mutta meillä oli iso työryhmä, joukossa ammattilaisia ja ensikertalaisia kuten minä.

On mahtavaa olla mukana kasvibisneksessä joka oikeasti tekee luonnolle hyvää! Itsekin poltin muutamiakymmeniä neliömetrejä,oli kuumaa ja hyvin paloi.
Palon jälkeen keltatötterölehdet (Sarracenia flava) nousevat urakalla taivasta kohti. Nämä kasvit rakastavat valoa ja haluavat kasvaa märässä maassa, eli suolla!

Kesäkuussa alkoi olla jo kuuma, mutta muutamat vapaaehtoiset sekä meidän aseman väki on ollut kiireistä ja sama pätee tähän alkaneeseen heinäkuuhunkin. Tällä hetkellä ei ole satanut yli 2 viikkoon eikä sadetta ole näkyvissä tulevallekaan viikolle, paitsi muutamat epävarmat ukkoskuuromahdollisuudet. Niin, kesä on täällä taas kuuma. Lämpötilat ovat 30-37 asteen luokka, kosteusskertoimen kanssa lämpötila tuntuu 43 asteelta. Ulkona ei viitsi työskennellä pitkään, edes varjon ja tuulettimen alla, koska kuumuus ja sitten toi korkea kosteus luo sellaisen nihkeän ja tunkkaisen olotilan, sitten kun vielä käsittelee kasveja, ja tulee sitä mukaan likaiseksi niin on kiva herätä aamulla aikaisin ja tehdä työt ennen keskipäivää.

Kuva otettu pari päivää sitten, heinäkuussa 2018. Kuvassa näkyy tötterölehtiä ja kimmeltäviä kihokkeja.

Meillä on tällä hetkellä paljon myyntiä internetin  eBay sivuilla. Tähän aikaan kesästä käy kaupaksi erityisesti erilaiset Sarracenia flavan muunnokset ja erilaiset tötterölehtiristeymät. Ihmiset ovat intoa täynnä ja kamppailevat nettihuutokaupassa saadakseen kasvinsa. Se fakta että olen ollut täällä meistä työntekijöistä pisimpään heijastuu vakaana tietämyksenä mikä myy ja mikä ei. Lisäksi asiaan kuuluu myös mikäkokoiset kasvit lähetetään vastaaottajille ja miten paketoidaan kasvit hyvin. Mä tykkään työstäni paljon. Kieli ei tuota niin paljon vaikeuksia vaikka joskus edelleen kaverit heittävät vitsiä enkä minä ymmärrä kontekstiä joten se jää siihen se ymmärrys, hehe. Oon mielestäni älyttömän onnekas että olen täällä, se edelleenkin tuntuu välillä unenomaiselta herätä Amerikassa (!) Minä Suomi- blondi täällä  muiden joukossa 🙂

Yhden tällaisen punaisen keltatötterölehden hinta nousee yli kahteen sataan euroon.
Keltatötterölehtiä

Seuraavassa postauksessa oon ajatellut käsitellä ainakin sitä minkälaisia kasveja täällä myydään kesäaikaan. Ainakin palmuja ja muita trooppisen näköisiä kasveja on täällä paljon enemmän myynnissä.

Terveiset täältä! Kello on 8:02pm.

Siru Nurminen