Avainsana-arkisto: joulukukat

Joulumieltä etsimässä

Joulu lähestyy, lumi tuli takaisin Lahden seudullekin ja joulumieli rupeaa heräämään. Tämä on juuri se aika, kun tonttu voi tulla ikkunan taa… Joulun tunnelmaa lähdin etsimään Aaltosen puutarhalta Lahdessa ja sieltähän sitä löytyi! Aaltosen puutarha on varmasti useimmille Lahden seudun asukkaille tuttu paikka jo useamman sukupolven ajalta. Muistan, että mummonikin on asioinut Aaltosen puutarhalla jo vuosikymmeniä sitten hakien kukkia niin arkeen kuin juhlaankin. Aaltosen puutarha onkin pala ihanaa vanhan ajan puutarhaa, jossa näin joulun allakin voi rauhassa ihastella kukkia, asetelmia, tonttuja ja talvisia koristuksia.

Aaltosen puutarhan koristuksia

Joulutähti on se perinteinen joulukukka ja Aaltosen puutarhallakin sitä olivat notkuvat pöydät täynnä. Joulutähti sopii ihan sellaisenaan vietäväksi tuliaisina tai sen voi myös laittaa istutuksiin muiden kasvien kanssa. Joulutähti on arka kylmälle ja vedolle, joten kuljetuksen ajaksi se on pakattava hyvin. Atsalea on itselle yksi suosikki kukista. Siitä saa hienoja asetelmia ja onhan se yksinäänkin näyttävä. Atsalea pitää viileästä ja kosteudesta. Kuivuessaan se kellastuttaa lehdet, kukat lakastuvat ja kukkanuput tippuvat.

Jos haluaa itse tehdä istutukset, niin Aaltosen puutarhalla on siihen ihania vaihtoehtoja, niin kukkia kuin koristeitakin.

Aaltosen puutarha joulukukkia

Ensimmäistä kertaa käydessä Aaltosen puutarhalla voi hätkähtää kun Huugo papukaija tepastelee vastaan ja Pimu kissa istuu patsaan lailla joulutavaroiden keskellä. Huugo papukaija on innokas malli ja hän suostuikin heti valokuviin kun otin kameran esiin. Herrasmiehen elkein Huugolla oli tietysti myös ruusu suussa ja sitä hän miehekkäästi esitteli.

huugo-herrasmies-ojentaa-ruusun

Pimu kissa tulee mieluusti paijattavaksi ja esitteli joulun koristeita. Enkelit ja punatulkut oksilla taisivat olla Pimun suosikkeja.

joulukoristeiden-seassa-pimu-kissa-aaltosen-puutarhalla

Amaryllikset leikkona, ruukussa ja asetelmissa ovat näyttäviä joulunajan koristuksia, jotka voi viedä tuliaisina vaikkapa jo nyt. Nupussa oleva amaryllis kestää kyllä jouluun saakka, jos se pääsee viileään. Lämpö ja liika kastelu venyttävät kukkavartta ja amaryllis tarvitseekin useasti tuentaa.

Ideoita omiinkin askarruksiin löytyy paljon Aaltosen puutarhalta. Erityisesti ihastuin tähän talviseen koristeeseen.

aaltosen-puutarha-joulukoristus

Jouluiset kynttiläasetelmat saivat mielikuvituksen laukkaamaan… Kaikkea hienoa sitä voisi askarrella tai sitten tulla hakemaan valmiit asetelmat täältä.

aaltosen-puutarhan-joulukoristeita

Lopuksi Huugo papukaija halusi toivottaa iloista joulua kaikille! Tästä se joulumieli syntyy 🙂

Aaltosen puutarhan Huugo papukaija toivottaa hyvää joulua

 

Mukavaa joulun odotusta!

Toivottaa Miia