Mullaton kasvualusta on jylläävä trendi viherkasvien hoidossa ja päätin kokeilla erilaista kasvualustaa uudelle peikonlehdelleni tavallisen viherkasvimullan sijaan. En ole aivan varma onko “mullattomuus” täysin uusi juttu, mutta nyt siitä ainakin puhutaan todella paljon erilaisissa ryhmissä ja instagram on täynnä vinkkejä erilaisiin mullattomiin versioihin. Itse en rohjennut heittäytyä täysin mullattomaksi vaan tein sekoituksen erilaisista raaka-aineista. Mullattomat kasvualustat eivät kaikki sisällä ravinteita, jolloin kasvien lannoitukseen keskittyminen on erittäin tärkeää.
Peikonlehti on luonnossa sademetsissä esiintyvä kiipeilevä kasvi. Tähän perustuen sanotaan, ettei tavallinen tiivis multa ole peikonlehdelle sopiva kasvualusta ja siksi moni istuttaa omansa erilaisiin mullattomiin sekoituksiin. Omassa testikasvualustasekoituksessani käytin seuraavia raaka-aineita:
Puun kuori eli kaarna on suosittu osa kasvualustoja. Se on karkeaa ja lisää kasvualustan happamuutta ja ilmavuutta. Jotkut valmistavat kaarnaa itse tai ostavat orkideamultaa. Useissa ohjeissa neuvotaan pilkkomaan kaikki kasvualustasekoituksen osat samankokoisiksi, mutta itse kyllästyin pilkkomiseen melkein välittömästi ja käytin kaarnan sellaisena kuin se oli.
Ruukusora on kaikille tuttua ruukujen salaojituksessa, mutta sitä voi myös sekoittaa kasvualustaan ilmavoittamaan seosta. Ruukkusora on poltettua savea, joka ei ime itseensä vettä eikä maadu. Se myös keventää isojen ruukkujen painoa ja helpottaa siirtelyä jos haluat käyttää kasvisi vaikka huuhtelussa suihkussa.
Perliitti on lämpökäsiteltyä vulkaanista kiviainesta, joka myös ilmavoittaa kasvualustaa. Se on kevyttä ja huomattavasti edellisiä hienojakoisempaa rakenteeltaan. Koonsa vuoksi se sekoittuu hyvin viherkasvimullan kanssa ja tekee mullan rakenteesta huokoisempaa ja estää sen tiivistymistä.
Viherkasvimulta sisältää turvetta, hiekkaa ja hietaa ja hietasavea. Se on sekoitus jonka tulisi pysyä kuohkeana ja tasaisen kosteana pitkään. Itse olen huomannut omien kasvieni multien tiivistyvän siten, ettei kasteluvesi imeydy kunnolla multaan vaan jää pintaan kellumaan. Tiivistyneen mullan vaarana voi olla juurien tukehtuminen ja kasvien mätäneminen.
Juuri ostettu kasvi on usein pienessä ruukussa jossa kasvualusta on todella tiivis. Kasvi kannattaa erottaa ruukusta roskapussin päällä ja varovasti irrottaa edellistä kasvualustaa juurista. Jos siirrät kasvin kokonaan mullattomaan kasvualustaan on tärkeää saada kaikki multa pois juurista. Tällöin huolellisen irrottelun jälkeen juuret voi liottaa vedessä puhtaiksi. Itse en tehnyt tätä, koska omassa seoksessani on vielä multaa.
Käytän itse saviruukkuja, mutta monet suosivat läpinäkyviä muoviruukkuja mullattomissa kasvualustoissa. Tällöin veden tarve ja juurten kunto on helpompi arvioida. Laitan aina ruukun pohjalle hieman talouspaperia estämään kasvualustan valumisen reiästä ulos ja vanhasta tottumuksesta lisäsin vielä pohjalle ruukkusoraa. Tässä vaiheessa uuden kasvin voi myös jakaa, sillä usein yhteen ruukkuun on istutettu useampi taimi vierekkäin niinkuin tässäkin peikonlehdessä. Monien mielestä vain yksi kasvi kuuluu istuttaa kerrallaan yhteen ruukkuun, mutta itse jätin nämä yhteen. Omat peikkoni ovat viihtyneet yhdessä kasvaen aiemminkin.
Mullattomien kasvualustojen lannoitus on erittäin tärkeää, jotta kasvi viihtyy. Kasvualustojen raaka-aineet eivät luovuta kasville sen tarvitsemia ravintoaineita. Oma vähämultainen kasvualustanikin tarvitsee lisäravinteita ja käytän kasteluveteen Nekon kasviravinnetta.
Kasvualustoihin käytettäviä matskuja on monia erilaisia. Suosittuja ovat näiden lisäksi ainakin vermikuliitti, seramis, rahkasammal ja kookos. Tällä hetkellä kaupat ovat vasta heränneet viherkasviharrastajien tarpeisiin, jonka takia kaikkia näitä ei ole helposti saatavilla. Yksi hyvä vinkki etsintään on kuitenkin vierailla matelijoihin erikoituneissa verkkokaupoissa. Itse metsästin pitkäkuituista rahkasammalta kunnes sain vinkin matelijaharrastajien verkkokauppaan. Rahkasammaleessa minulla kasvaa värimutaatiopeikonlehden (Monstera Deliciosa Variegata) pistokkaat joista puhuin aiemmassa tekstissä Supersuosittu peikonlehti.
Rahkasammal pitää hyvin kosteutta ja antaa hyvät olosuhteet juurtumiselle. Se ei homehdu helposti eikä kasvin osat mätäne samoin kuin mullassa. Olen niin onnellinen, että myös pelkkä juurettomana sammaleeseen isketty varsipistokas on alkanut kasvamaan ja vielä melko lyhyessä ajassa.
Monsterien täyteistä viikonloppua!
terveisin Pilvi