Lannoituksesta voimaa kasveille

Aurinkoa ja lämmintä tuli vihdoin! Lannoittelin kaikki puutarhan kasvit kevään kunniaksi. Nekon luonnonlannoite “nappula” on helppo tapa lannoittaa. Iskin sitä säkin kottikärryihin ja myös merilevärouhetta kyytiin mukaan. Merilevää olen yleensä antanut kasveille veteen sekoitettuna, mutta rouhe tuntuukin itsestäni kätevämmältä käyttää. Molemmat ovat luomu hyväksyttyjä.

 

Nekon lannoitteita

Annostus luonnonlannoite nappulaan on 1 – 2 dl neliölle elikkäs noin kourallinen. Marjapensaat ovat olleet huonolla hoidolla, joten niille laitoin pari kourallista. Nappula on helppo viskata kasvien tyvelle. Myös perennapenkit saivat osansa ja käyhän lannoite nurmikollekin. Lannoite on hitaasti liukeneva ja sitä tarvitsee laittaa vain kerran kasvukaudessa. Pellettien liukeneminen kestää muutaman viikon.

Merilevärouheessa tarve on todella pieni eli ruokalusikallinen neliölle. Rouhetta onkin helppo ripsauttaa vaikka isolla lusikalla ja merilevähän käy kaikille kasveille puutarhaan, niin syötäville kuin kukkivillekin.

Pihan lannoitekierroksen lisäksi laitoin kasvilavat kuntoon ja kylvin salaatin ja porkkanan siemenet ja laitoin vähän sipulia ja perunaakin tulemaan. Ennen kylvöä sekoitin lavojen multaan luonnonlannoite nappulaa. Tänä vuonna oikaisen ja ostan erilaisia tomaatin ja chilin taimia valmiina. Avomaan kurkun sekä kurpitsan laitan siemenestä. Harsotin kylvökset, pidän huolta kosteus ja ravinnetasapainosta ja sitten pääseekin syömään 🙂 Kesän mittaan lannoitan kasveja vielä Nekon luonnonlannoiteliuoksella, jota laitetaan kasteluveteen.

 

Neko lavaviljelyssä

Ja tietysti piti saada myös jotain kukkivaa edes muutamaan ruukkuun. Lannoke nappulan lisään ruukkuihin jo istutuksen yhteydessä.

 

väriä kevääseen kukilla

Viime vuosina olen päätynyt siihen, että ensi hätään laitan ruukkuihin osaksi keväällä kukassa olevaa perennaa. Tänä vuonna ristikkiä ja mätäsleimua. Ne kestävät paremmin kylmää kuin kesäkukat ja Suomen kevät on kuitenkin arvaamaton… Parin viikon päästä istutan perennat penkkiin ja laitan ruukkuihin tilalle jotain kesäkukkaa.  Tykkään muutenkin vaihdella kesän mittaan ruukussa olevia kasveja, joten tämä on oiva järjestely! Lisäksi laitoin ruukkuun orvokkia, murattia, samettikukista väriä sekä tulilatvan. Tulilatvaa olen ruvennut suosimaan myös ulkoistutuksissa, se kestää hyvin, värit ovat voimakkaat ja kun kukinta on ohi voi tilalle istuttaa ruukkuun jotain uutta kukkivaa ja siirtää tulilatvan vaikka perennapenkkiin. Lehdethän ovat kauniin vihreät vaikka kukkaa ei niin olisikaan.

 

Tulilatva kauniin pinkkinä

Tulilatvoissa on hienoja voimakkaita värejä ja kukkaakin löytyy kerrottuna ja ei kerrottuna.

 

tarharistikki

Sinistä väriä ruukkuun keväällä saa tarharistikillä. Kukinnan jälkeen sen voikin siirtää perennapenkkiin ja laittaa ruukkuun tilalle jotain uutta silmäniloa.

 

mätäsleimu ja orvokki

Mätäsleimukin saa kukkia ruukussa

Äitienpäivä lähestyy ja sitähän voisi tehdä vaikka koriin jonkin pienen istutuksen äipälle! Täytyy miettiä, ristikillä ja tulilatvalla ainakin saisi väriä elämään ehkä sekaan jotain valkoista  🙂

 

Terveisin Miia