Joulun lähestyessä tulee askarteluvimma ja niin vaan oli tänäkin vuonna tartuttava toimeen. Lahdessa kansalaisopistossa on monenlaista kurssia menossa ja päädyin menemään jouluiselle kukkakurssille. Kurssin satoa oli ovikoriste, mustikan varvuista tehty joulupuu, jouluinen vihreä asetelma sekä märkäsieneen tehty pöytäkoriste neilikoista.
Ovikoriste on simppeli tehdä. Voi ostaa valmiin pohjan ja lisätä siihen koristeita oman maun mukkaan. Tässä nyt tähden mallinen koriste. Näin pimeänä aikana kaipaan valoa ja lisäsinkin koristeeseen vielä patterivalot. Videolla aiheesta lisää.
Mustikan varvuista tehtiin joulupuu jonka voi laittaa sisään tai ulos. Varpujen haluttiin pysyvän vihreänä pitkään ja ne käsiteltiin vihreällä kasvisprayllä ja nupiksi pyöräytettiin tekolumessa. Saatiin huurrettu joulupuu. Kasvispray on vesipohjainen ja tuoksuton, sitä voi käyttää myös leikkovihreiden, heinien ja havujen värjäämiseen. Ohjeita joulupuun tekemiseen voi katsoa tästä.
Mustikan varvuista joulupuu, jonka voi laittaa sisälle tai ulos
Jouluinen vihreä asetelma syntyy muratista, pienestä ruukkuhavusta ja kuivasienestä. Tähän työhön voi kaivaa kaapin uumenista kaikkia vanhoja koristeita ja käyttää mitä sattuu löytymään. Muista myös asetelmien kastelu, veden joukkoon voi laittaa Nekon merileväuutetta.
Innostuin sitten vielä askartelemaan myös huovasta joulukuusen mallisia koristeita, jotka käyvät vaikkapa joulukortin mukana lähetettäväksi tervehdykseksi tai kuusen koristukseksi sekä märkähuovuttamaan palloja koristeeksi.
Huovasta tehtäviin kuusiin kannattaa valita vähän paksumpaa huopaa (noin 2 mm paksuudelta). Huopakuusien tekeminen oli niin mukavaa, että huomaamattani väkersin niitä melkein yötä myöden ja tuloksena on sitten iso kasa kuusia.
Näitä voikin vaikka sitoa kauniilla rusetilla kahvipakettiin kiinni ja ilahduttaa tuttavia. Huopakuusi hullutuksesta lisää videolla.
Ylijäämä huopapaloista voi askarrella lopuksi sydämiä.
Kuuseen lisää koristeita tein märkähuovuttamalla palloja.
Siinä styroksi pallojen päälle kiedotaan huovutusvillaa, kostutetaan vedellä ja saippuaisilla käsillä pyöritellään palloa niin kauan, että villa tiivistyy styroksin päälle. Helppo homma ja näitä voi askarrella koko perhe!
Huovutetut pallot voi vielä koristella kirjomalla langalla kuvioita
Kaiken ahertamisen jälkeen voikin sitten istahtaa glögin ja pipareiden kera rauhoittumaan ja nauttimaan ensimmäisestä adventista. Pöydälle koristukseksi neilikka asetelma, jolle täytyy muistaa antaa vettä, ettei sieni johon kasvit ovat työnnetty, pääse kuivumaan.
Rauhaisaa ensimmäistä adventtia
Toivottaa Miia