Olipas hauska tehdä syysastelma pitkästä aikaa, ja vielä omalta pihalta löytyneistä materiaaleista. Tosin väripilkuksi ostin yhden pienen Callunan eli kanervan.
Täytin korin kesäkukkaruukuissa olleella mullalla. Se kelpaa hyvin vielä syysistutuksiin. Olin jo etukäteen kaivanut perennapenkeistä talvivihreitä perennoja muutaman, joten nyt istutin ne multaan kanervan kanssa.
Calluna on elävä kasvi, joten sen multapaakku on hyvä kastella ennen istutusta ja huolehtia, ettei multa kuivu istutusasetelmassakaan. Siten sen väri pysyy kauniina koko talven.
Lopuksi työnsin kuusen oksia multaan ja kastelin mullan. Kuusen oksia voi myös ostaa torilta ja kukkakaupoista, jos niitä ei saa omalta pihalta. Metsästä niitä saa ottaa vain maanomistajan luvalla, mikä on hyvä muistaa.
Tein tällaisen runsaamman asetelman, kun pihalla tätä materiaalia riittää : )
Nyt onkin mitä mainioin aika istuttaa sipulikukkia, monivuotisia kasveja ja näitä syyskukkia. Nimittäin kuun vaiheiden mukaan sopiva istutusajankohta on 14.-26.10. 2015.
Hyvää syksyn jatkoa!
Terveisin Sari