Kesäkukkien taimien koulinta

Omien kesäkukkien kasvatus on kivaa ja palkitsevaa puuhaa. Kasvatusta voi toteuttaa monella tavalla ja eri tiloissa. Aina ei tarvitse isoa pihaa, koska kasvatus onnistuu myös ikkunalaudalla tai parvekkeella. Tässä jutussa koulimme tsinnian ja kiinanasterin taimia. Koulinta auttaa taimia vahvistumaan ja antaa niille tilaa kasvuun.

Taimien koulinnalla tarkoitetaan esikasvatettujen pikkutaimien siirtämistä isompiin kasvatusastioihin. Taimet voidaan koulia omiin pieniin ruukkuihinsa tai kasvattaa niitä isommassa laakeassa astiassa. Voit myös uusiokäyttää keittiöstä löytyvät muoviset, metalliset tai pahviset ruokapakkaukset ennen kierrätystä.

Kesäkukkien siemenet kylvettiin hajakylvönä muoviastioihin. Kylvö tehdään lajista riippuen ohjeiden mukaan kevyeen multaseokseen. Pienet siemenet asettuvat vierekkäin ja taimet kasvavat tiiviisti. Ensimmäisenä muodostuvia lehtiä kutsutaan sirkkalehdiksi. Sirkkalehtien jälkeen muodostuu ns. oikea lehtipari, jolloin on aika koulia taimet. Uudeksi kasvualustaksi taimille kannattaa valita ravinteikas multaseos, jossa niiden on hyvä jatkaa kasvua isommiksi.

Taimet kannattaa kastella edellisenä päivänä, jotta ne irtoavat kasvualustasta helposti. Myös uusi kasvualusta on hyvä kastella kosteaksi ennen taimien siirtoa. Koulintaa varten on hyvä varata haarukka, jolla taimen voi kevyesti nostaa ylös kasvualusta.

Nostaessa taimea kannattaa ottaa kiinni lehdestä ja auttaa haarukalla, jotta ohut varsi ei taitu tai katkea. Taimi siirretään sille tehtyyn koloon siten, että juuret eivät taitu tai mene kaksinkerroin. Taimet istutetaan samaan syvyyteen kuin aiemmin, mutta jos ne ovat kasvaneet liikaa korkeutta, ne voi istuttaa hieman aiempaa syvemmälle.

Pikkutaimet nauttivat valosta, mutta eivät kestä porottavaa auringonpaistetta. Jatkokasvatus valoisassa ja viileässä lisää taimien kylmyyden kestoa. Koulitut taimet on hyvä pitää tasaisen kosteana, jotta juurtuminen ja kasvu pääsee taas vauhtiin.

Nekon merileväuutetta sekoitetaan pikkutaimien kasteluveteen.

Koulinnan jälkeen taimia voi lannoittaa veteen sekoitetulla merilevällä, joka vahvistaa juuristoa. Nekon luomu merileväuute sisältää kasveille tärkeitä hivenaineita, kasvua edistäviä kasvihormoneja sekä pieniä määriä ravinteita. Merilevää sekoitetaan kasteluveteen noin puoli korkillista litraa kohden. Taimien juurruttua kunnolla niitä voidaan lannoittaa myös Nekon kasviravinteella. Nekon kasviravinne on riittoisa tiiviste, joten lannoitus aloitetaan miedolla seoksella 10 tippaa litraan vettä.

Nekon kasviravinnetta lisätään kasteluveteen 10 tippaa litraan taimien juurruttua kunnolla.

Edellisessä jutussa Popcornia keittiöpuutarhaan + ARVONTA! koulimme “popcornia” eli pieniä maissin taimia. Ne ovat lähteneet hyvään kasvuun ja odottavat pääsyä ulos ilmojen lämmitessä. Kysyin teiltä mitä herkkuja haluaisitte kasvattaa tänä kesänä ja vastauksista päätellen on tulossa herkullinen kesä! Tomaatteja, yrttejä, perunaa, pensasmustikoita ja vaikka mitä muuta! Luonnonlannotteiden arvonta on nyt päättynyt ja voittajalle on ilmoitettu kommentteihin ja sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistuneille!