Amarylliksen kasvatus jouluksi

Useasti tulee ostettua jouluksi amaryllis eli ritarinkukka valmiiksi kasvatettuna, mutta tänä vuonna kasvatankin sen sipulista itse. Aikaa kasvatukseen täytyy varata lajikkeesta riippuen noin 6 – 8 viikkoa. Kasvatukseen kannattaa valita valoisa paikka ikkunalla. Lajikkeen valinnassa voi miettiä minkälaisen amarylliksen sitä haluaakaan. Pitkä vai lyhytvartinen, kerrottu vai yksinkertainen, minkä värinen ja kuinka paljon aikaa on kasvatukseen?

Eri lajikkeiden välillä meinasi tulla valinnan vaikeus, mutta päädyin kokeilemaan kolmea eri lajiketta. Valkoisena kukkivat Snow white ja Alfresco, sekä punaisena kukkiva Inferno. Päätin kokeilla amarylliksen kasvatusta vedessä sekä mullassa. Kasvatuksen aloitin 2.11.18 eli jouluun noin 7 viikkoa.

Vedessä kasvatus onkin helppoa. Vettä astiaan niin, että sipulin juuret ovat vedessä, mutta sipuli ei kastu. Multaankin istuttaessa kannattaa amarylliksen sipulien juurien antaa ensin liota vedessä pari tuntia.

Jos ei löydy sisustukseen sopivaa astiaa niin astian voi naamioida sopivaksi vaikkapa joulupaperilla, iloisen värisillä serveteillä tai paperipussilla rusetteineen. Vesi kannattaa vaihtaa muutaman päivän välein.

Veden joukkoon voi laittaa muutaman tipan Nekon merileväuutetta, mutta kannattaa huomioida, että veden väri muuttuu tällöin tummemmaksi eli jos sipuli on kasvatuksessa läpinäkyvässä lasissa voi veden väri näyttää ikävältä. Silloin tuo astian naamioimis keino on hyvä.

Amarylliksen kasvatusta vedessä, astia peitetty paperipussilla

Yhden sipulin istutin perinteisesti multaan.  Astiaan multaa (tavallinen kukkamulta käy), pohjalle voi laittaa ruukkusoraa. Sipuli upotetaan noin puoleen väliin multaan. Niukka kastelu, varotaan kastelemasta sipulia.

Amarylliksen istuttamista multaan tehtiin Nekollakin, siitä ohjeita ja kuvia lisää tästä.

Kokeilemistani lajikkeista Snow white kasvoi selvästi nopeiten. Sille luvattiinkin noin 5 viikkoa istutuksesta kukintaan ja tämä kyllä piti paikkansa. Korkeudeksi oli merkitty 30 cm, mutta minulla kasvi venähti reilusti pidemmäksi ja tarvitseekin tuentaa. Syynä lienee ei niin valoisa kasvupaikka sekä tietysti lämmin asunto. Amaryllis käy hyvin myös leikkokukaksi ja leikkaankin sen maljakkoon myöhemmin.

Amaryllis tarvitsee tuentaa

Alfresco lajikkeella kasvuaika on noin 6 viikkoa istutuksesta kukintaan. Korkeudeksi on merkitty 44 cm. Kasvu onkin selvästi hitaampaa kuin Snow white lajikkeella. Kukintaa saan kyllä odottaa yli 6 viikkoa, mutta tämäkin näyttäisi kerkiävän kukkaan jouluksi.

Hyvin on kasvanut amaryllis vedessä

Infernon istutin perinteisesti multaan, sille kasvuajaksi on merkitty myös 6 viikkoa, mutta hieman pidempään taitaa mennä. Kukkavarsien korkeudeksi tähän on merkitty vain n. 22 cm, mutta kukkien pitäisi olla halkaisijaltaan jopa 19 cm!

Jouluksi tulossa punaista kukkaa lahjakassissa valmiina

 Kukan heteistä varisee siitepölyä, joka helposti sotkee pöytäliinan. Heteet voikin poistaa saksilla leikkaamalla.

Snow white lajikkeen kukintaa, heteet voi poistaa

Terveisin joulua ja kukkaloistoa odottava Miia