Pientä puuhastelua sisäkukkien kanssa

keväinen huonekasvien pyyhkiminen merilevävedellä

Kevät aiheuttaa aina siivousvimman, joten pyyhin nyt sisäkukkien lehdiltäkin pölyt. Osan aion viedä kylppäriin suihkuun. Huomasin saintpaulialla tosi paljon pölyä nukkaisilla lehdillä… ei taida olla muuta konstia pölyn poistoon kuin pehmeä sivellin ; )

huonekasvien lannoitus alkaa

Jo maaliskuun alusta lähtien olen lannoittanut vanhoja pelargoneja sekä näitä uudempia viherkasveja. Nyt aloin antaa lannoitevettä myös siemenistä kylvetyille taimille. Kylvömullassa kun on niin vähän ravinteita ja taimille on jo kasvanut monta uutta lehteä. Sen sijaan kaktuksia en vielä lannoita, kun ne eivät näytä kasvattavan uusia lehtiä.

Seuraava mullanvaihdon, siementen kylvön ja koulimisen hyvä ajankohta on 31.3.-14.4.2014 kuun vaiheiden mukaan katsottuna. Ihan vaan muistutuksena, että uusissa multapusseissa multa on lannoitettua. Vasta noin kuukauden kuluttua mullanvaihdosta kannattaa aloittaa lannoittaminen.

lumikellot maaliskuussa

Näin upeasti kukkii lumikellot nyt. Onneksi eivät olleet moksiskaan pakkasista ja lumisateista.

Mukavaa alkavaa viikkoa !

Terkuin Sari

4 kommenttia artikkeliin ”Pientä puuhastelua sisäkukkien kanssa”

  1. Sain esikon ja kysynkin pitääkö sillekin vaihtaa multa nyt keväällä ?

    1. Kevätesikot,joita nyt näkee paljon myynnissä, ovat kausikukkia. Niille ei tarvitse vaihtaa multaa, ovat näet vaan kevään ajan kauniita ; )

  2. On se mukavaa kun sisällä voi aloittaaa kevättyöt näin aikaisin . Meillä maa on vielä tiukassa jäässä joten ulkotöitä ei vielä paljon pääse tekemään. Ihana aurinko kuitenkin herättää keväiset fiilikset ja tekee mieli työntää sormet multaan.
    Lämmöllä
    Tuula

    1. Sanos muuta : ) Meilläkin maa on jäässä, ja tuuli käy aika kylmästi. Onneksi näin sisällä pääsee nauttimaan jo “puutarhatöistä”. Mukavaa kevään jatkoa Tuula!

Vastaa käyttäjälle Sari Weckström Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *