Avainsana-arkisto: pelargoni

Saaren kartanon kasvihuoneelta kuulumisia

Kävin ottamassa kasvihuoneterapiaa Saaren kartanon puutarhaoppilaitoksella Mäntsälässä. Luovuin taas ajatuksesta kasvattaa tomaatin taimet siemenestä itse. Minulla kotona valo ja tila ei tahdo riittää ja taimista tulee honteloita, joten turvaudun valmiisiin taimiin. Lean kirjoituksessa on muuten mainiot ohjeet taimikasvatukseen!

Tomaattia tulossa Saaren Kartanolla, MäntsälässäTomaatin taimia kasvihuoneessa

Tomaatin taimet oli juuri istutettu säkkeihin. Ihan vielä ei siis saa syödäkseen koulun omia tomaatteja 🙂 Myös paprikan, kasvihuonekurkun, salaatin ja munakoison taimet olivat hyvässä kasvussa ja päätyvät istutettavaksi koulun kasvihuoneille. Myös myyntiin kasvatetaan taimia.

paprika, munakoiso, jääsalaatti, kasvihuonekurkku taiminaPaprika, munakoiso, jääsalaatti ja kasvihuonekurkku hyvässä kasvussa Saaren kartanon puutarhalla

Runkotomaatin perushoitoon kuuluu varkaiden poisto. Tomaatin varkaalla tarkoitetaan rungon ja lehden lehtihangasta kasvavaa sivuversoa, joka vie tomaatilta turhaan energiaa ja tekee kasvustosta liian tiheää. Tomaatin varkaat on hyvä poistaa mahdollisimman pienenä ja se onnistuu tarttumalla varkaan tyveen sormin ja taittamalla sivulle. Varkaiden poistosta hyvä videonpätkä löytyy youtubesta.

poista tomaatista varkaat. JPGPoista tomaatista varkaat

Saaren kartanon puutarhaoppilaitoksella on myös hiljattain remontoitu puutarhamyymälä, josta saa muun muassa leikkokukkia, viherkasveja ja lannoitteita. Tulppaani on ajankohtainen ja sitä kasvatetaan myös oppilaitoksella.

Nekon tuotteita saatavilla Mäntsälän Saaren Kartanon puutarhamyymälässäNekon tuotteita Saaren kartanon puutarhamyymälästä!

Tulppaanit hyödössä Saaren Kartanon puutarhamyymäläTulppaania tulossa!

Tulppaaneja Saaren kartanoltaTulppaanien väriloistoa Saaren kartanon puutarhamyymälässä

Kaikki pelargoniharrastajat huomio! Kannattaa suunnata Saaren kartanon puutarhaoppilaitokseen Mäntsälään 16 – 18.3.17, siellä on silloin pelargoniapäivät. Nyt on myynnissä myös isot emokasvit! Samalla saa myymälästä ostettua Nekon lannoitteita.

Saaren kartanon pelargonipäivät 16-18.3.17

Kevään varma merkki on orvokki ja sitäkin pääsin jo ihastelemaan. Orvokki on mainio kevään ensi kasvi, sehän kestää kylmää ja koska kevät aina keikkuen tulevi niin orvokki on niitä harvoja kasveja joita uskaltaa aikaisinkin keväällä laittaa ulos.

orvokki tuo keväänOrvokki tuo kevään!

On aina piristävää käydä ihastelemassa kasvihuoneilla kasvun ihmettä ja siinä saakin uusia ajatuksia omiin istutuksiin.

Ihania aurinkoisia kevät päiviä

Toivottaa Miia

Mitä kuuluu pelargonin taimille

Kuukausi sitten siemenestä kylvetyt pelargonit itivät kaikki hyvin ja pistokkaistakin lisätyt taimet lähtivät upeasti kasvuun. Nyt sitten onkin jatkohoidon aika.

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, 2 kk ja 1 kk vanhat pelargonin taimetPyöreässä ruukussa on 2 kk vanha pelargonin taimi ja neliöruukussa ne kuukausi sitten kylvetyt taimet.   Selvä ero kasvussa, eli pelargonit kannattaa kylvää ajoissa.

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, pelargonien kylvösten taimien jakaminenErotin kaksi tainta varovasti toisistaan. Tavallinen ruokalusikka oli siinä hyvä apuväline. Mitä ehjenpänä juuripaakun saa, sen parempi. Sitten taimet istutettiin omiin ruukkuihinsa pitäen juuripaakku mahdollisimman ehjänä. Ja lopuksi kasteltiin.

 

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, merilevävedellä kastelu

Kaikkia näitä kylvö- ja pistokastaimia kannattaa kastella merilevävedellä, sillä se parantaa juurtumista. Olisikohan se syy, miksi taimet voivat näin hyvin 😉

 

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, Juurtunut pistokas

Kuvassa huonoimman näköinen pistokasruukku eli pari vanhaa lehteä on kellastunut… mutta uutta kasvua on tullut useampi pieni lehti. Eli näyttää hyvältä. Pohjareijistäkin näkyy hentoja juuria, joten muovit voi jo poistaa näidenkin päältä…. niin ja kuivat lehdet kannattaa myös ottaa pois.

 

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, vanha pelargoni `Tornedalen` maaliskuussa Osa pistokkaista oli otettu tästä vanhasta talvetetusta `Tornedalen` pelargonista.  Ei mene enää kauaa, niin se jo kukkii…

 

Pelargonin siementaimet ja pistokastaimet, Pelargoni `Tornedalen` kukka… hennon vaalein kukin. Niissä on jotain hienoa herkkyyttä.

 

Kevätterkuin Sari

 

 

Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista

Ihanat ja varmat pelargonit ovat lemppareitani kesäkukista. Niitä on ennestään jo aika paljon, mutta uusiakin on aina kiva saada : )

Pelargoneja on helppo lisätä itse siemenistä ja pistokkaista ihan kotioloissakin…. kuten tein juuri tänään.

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, siemenpusseja

Pelargonin siemenpusseissa on yleensä 10-20 siementä.  Tänään siis kylvin vaaleanpunaisen pelargoni `Inspire Pink`.  Kuvan toiset siemenet kylvin noin kuukausi sitten ja jokainen siemen lähti kasvuun. Saa nähdä miten käy tämän `Inspire Pink` kanssa, sillä siemenpussissa itämisprosentiksi on annettu 75%. Nyt on kyllä kasvava kuun alkupuolisko eli paras aika kylvää.

 

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, perliittiä kylvöksen päällä ja kuukauden ikäisiä taimia

Siemenet kannattaa kylvää kylvömultaan siemenpussin ohjeen mukaan. Nyt samalla kokeilin ekaa kertaa perliittiä. Taisi tulla vähän liikaa sitä noiden kylvösten päälle. Kuvassa on myös ne aikaisemmin kylvetyt pelargonit.

 

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, siemen kylvökset peitetty

Lopuksi kylvökset kastellaan ja peitetään muovilla. Laitoin niihin vielä nimilapun, jotta muistan kylvöpäivän ja nimen.

Kylvöksiä sumutellaan ainakin kaksi kertaa päivässä, sillä pintamulta ei saa kuivua.

 

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, pistokkaan leikkaus

Pelargoneja on helppo lisätä myös pistokkaista.  Sekin on paras tehdän näin kasvavan kuun aikaan. Joten leikkasin vanhoista pelargoneista nuoria versoja.

 

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, pistokkaan leikkaus pätkiksi

Leikatut versot kannattaa lyhentää niin, että pistokkaan yläosaan jää 1-2 lehteä ja alaosasta otetaan lehdet pois. Lehdetön alaosa työnnetään mullan sisään piiloon eli kovin pitkiä pistokkaita ei kannata tehdä. Poistetuista lehdenkohdista kasvaa juuret.  Kokeeksi laitoin perliittiä mullan sekaan. Sen pitäisi pitää multa ilmavana ja auttaa juurtumisessa.

Olisi kiva kuulla kokemuksia perliitin käytöstä kylvöissä ja multaseoksissa. Kannattaako sitä käytää ?

 

00 Pelargoneja siemenistä ja pistokkaista, pistokas multaan ja pussi päälle

Sitten taas lopuksi kastellaan ja pistokasruukut peitetään läpinäkyvällä muovilla. Muovissa on hyvä olla pienet ilmareiät.

Ja jäädään odottelemaan siementen itämistä ja pistokkaiden kasvuun lähtöä.

Perinnetiedon mukaan hyvä ajankohta kylvöihin, pistokaslisäykseen ja mullanvaihtoon on kasvava kuu. Eli nyt on juuri se aika 4.3.2015 asti. Seuraava kasvava kuu alkaa maaliskuun loppupuolella.

Keväisin terveisin Sari