Trooppisten hedelmien kasvatus siemenestä

Ystävän heittämä haaste pari viikkoa sitten sai silmäilemään kaupan hedelmävalikoimaa eri katseella kuin yleensä. Haasteena oli kasvattaa trooppisten hedelmien siemenistä viherkasveja 😊

Vuosi sitten laitoin puolihuolimattomasti avokadon siemenen multaan samalla kun tein kaikenlaisia siemenkylvöjä kevät huumassa. Jonkun sitrushedelmän siemenenkin laitoin multaan ja nythän en enää muista oliko siemen greipin vai minkä, mutta viikkojen odottelun jälkeen kasvuun lähti avokado sekä oletettu greippi ja molemmat voivat edelleen hyvin.

Siemenestä kasvatettu avokado on mainio viherkasvi

Ystävän haasteesta innostuneena päätin kokeilla mangon kasvatusta siemenestä. Siementä ympäröivä kuori on kova, mutta veitsen kärjellä sain kammettua kuoren auki ja siemenen esiin.

Mangon suuri siemen on kovan kuoren sisällä

Pesin siemenen, pistin sen kylvömultaan, peitin ohuella multakerroksella ja pistin kylvön päälle rei`itetyn muovin. Yllätys olikin iso, kun parissa viikossa mango lähti kasvuun ja nyt siinä on pitkä ”piippa”! Jännää nähdä miten ja millaisena kasvu jatkuu.

Parissa viikossa multaan laitettu mangon siemen lähti kasvuun

Mango onnistumisesta innostuneena pistin myös kiivin, passionhedelmän ja granaattiomenan siemeniä kasvamaan. Siemenet huuhtelin vedellä ja totesin, että tiheä siivilä onkin tuossa hyvä apu. Putsasin huuhtelun jälkeen siemenet hedelmälihasta talouspaperilla, jonka jälkeen laitoin ne kylvömultaan ja peitin ohuesti mullalla. Kylvöjen päälle laitoin rei`itetyn muovikannen.

Kokeilu miten kiivi lähtee siemenestä kasvuun
Kokeilu miten passionhedelmä lähtee siemenestä kasvuun
Kokeilu miten granaattiomena lähtee siemenestä kasvuun

Nyt jännään, tuleeko näistä kokeiluista mitään ja millaisia uusia viherkasveja saankaan tai saisiko jostain peräti satoa ja aamuisin voisi poimia hedelmiä itse kasvatetusta kasvista 😊

Välillä itsellä into on kovempi kuin taito ja tämä tuli todettua ananaksen kasvatuksessa. Kokeilu päättyi, kun ananas mätäni. Ajattelin sen johtuneen siitä, että en saanut putsattua lehtiosan tyveä kunnolla hedelmälihasta. Oletko sinä saanut ananaksen kasvamaan? Kiva olisi kuulla kokemuksia ja vinkkejä siihen sekä myös muiden hedelmien kasvatukseen.

Tuo ananas kokemus jäi kaivelemaan ja täytyy kyllä uusia kokeilu jossain vaiheessa…

Toivottaa kevään odotuksen ja kasvun huumassa Miia