Aika viherkasvien syyshoidon

Viimeistään nyt syyskuun lopulla on aika tehdä pieni syyssiivous viherkasveille. Samoin on aika siirtyä vähitellen lannoitteista merileväuutteen käyttöön.

Viherkasvien syyssiivous

Itselläni on tapana pyyhkiä isolehtisten kasvien lehdet pölystä merilevävedellä. Samalla kasvi saa lehtilannoituksen. Siis ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”.  Neko Merileväuute -pullon käyttöohjeesta valitaan tällöin Lehtisumutteen annosteluohje ja rättinä käytetään jotain pehmeää rättiä.

Ennen pölyjen pyyhkimistä kannattaa silmäillä lehtien pääli- ja alapinnat, ettei siellä ole ötököitä. Jos niitä löytyy, niin kasvi sumutetaan jollain torjunta-aineella, ja pölyjen pyyhkiminen tehdään toisella rätillä. Siten ei tule levittäneeksi ötököitä muihin kasveihin.

Koska merilevävesi tulee käyttää saman tien, on kätevää pitää sisäkukkien hoitopäivä. Ensin voi sumutella merilevävedellä kasvit ja yli jääneellä nesteellä voi sitten pyyhkiä kasvien lehdet puhtaaksi. Ja lopulla merilevävedellä kastellaan kukat 🙂

Viherkasvit sisälle lämpimään

Jos parvekkeella ja terassilla on vielä viherkasveja, niin ne kannattaa nyt viimeistään tuoda sisälle. Ja hyvä tapa on käyttää ne suihkun kautta, jos vain kestävät vettä. Ja tietysti ihan ensimmäiseksi niille kannattaa tehdä ötökkätarkistus.

Otin tämän oranssikukkaisen marraskuunkaktuksen sisälle jo parisen viikkoa sitten, ja nyt se on täynnä nuppuja. Tätä kastelen nyt vain merilevävedellä ja nuppujen sekä kukkien aikaan en sumuttele lainkaan.

Joillekin lannoitusta vähennetään

On kasveja, jotka kasvattavat uusia lehtiä läpi vuoden. Niiden lannoitusta jatketaan, ehkä kuitenkin miedommalla annostuksella.

Tämä viirivehka on tosi valoisalla paikalla lähellä ikkunaa. Se kasvaa ja kukkii edelleen, joten lannoitan sitä normaalisti. Kun kasvu hiipuu ehkä lokakuun lopulla, vähennän lannoitusta. Ja osan kastelukerroista annan vain merilevävettä.

Joillekin lannoite vaihdetaan merileväuutteeseen

Iso osa viherkasveista ei kasva talven hämäryydessä. Niiden lannoitus lopetetaan syyskuun aikana.

Näitä hitaasti kasvavia kasveja kastelen merilevävedellä, koska siitä ne saavat hivenravinteita ja pysyvät siten hyvännäköisinä.

Esimerkiksi talvisäilytyksessä olevia pelargoneja kastelen aina merilevävedellä. Olen huomannut, että siten ne säilyttävät lehtensä parhaiten.

Neko Merileväuutetta on kahta eri kokoa myynnissä. Pullojen kyljessä on selkeät käyttöohjeet. Aine on luomua eli käy hyvin myös syötäville kasveille, kuten chilille.

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin Sari

 

Persoonalliset bonsaipuut

Puut ovat ylväinä ja vähän salaperäisinäkin hahmoina aina kiinnostaneet minua. Eipä ihme että olen ihastunut myös käkkyräisiin minikokoisiin sisällä kasvatettaviin pikkupuihin! Niissä viehättävät muokattavuus ja haastavuus.

Bonsain kasvatus

Bonsai vaatii ympärilleen tilaa, jotta sen persoona pääsee kunnolla esiin. Myös hoidon kannalta kannattaa puu olla keskeisellä paikalla, sitä ei voi unohtaa viikkokausiksi huoneen nurkkaan. Bonsai tarvitsee valoa, mutta ei siedä vahvaa auringonpaistetta. Se vaatii tasaista kastelua. Juuristo saa kuivahtaa, mutta lehdet lakastuvat kuivuudesta nopeasti. Myös liika märkyys saa puun nuukahtamaan. Helpoin tapa on upottaa bonsain ruukku veteen, antaa juuriston imeä itseensä vettä ja antaa mullan kuivua kunnolla upotuskastelujen välissä.

Bonsain hoito

Omat bonsaipuuni kasvavat sisustukseen sopivissa mutta hoidon kannalta epäihanteellisissa umpinaisissa ruukuissa. Kastelun kanssa tulee olla tarkkana koska liika vesi ei pääse valumaan juuristolta pois. Bonsain kasvattaminen vaatiikin kiinnostunutta havainnointia, jotta löytää sille oman kodin kasvuolosuhteisiin sopivan kastelurytmin.

Koska bonsain kasvu halutaan pitää hillittynä, täytyy myös lannoituksen kanssa olla tarkkana. Nekon bonsairavinne sisältääkin rehevää kasvua vahvistavan typen lisäksi saman verran fosforia ja miltei saman verran kaliumia eli sen ravinnesuhde on N-P-K 4-3-4.   Ravinneliuosta käytetään kasvukauden aikana eli maaliskuusta syyskuuhun. Jos bonsaipuilla on saatavissa keinovaloa ympäri vuoden, voi niitä myös lannoittaa ympäri vuoden. Kuten muillakin kasveilla, on bonsaillakin juuriston hyvinvointi tärkeää. Merileväuute vahvistaa juuristoa ja sitä voi käyttää vuoden ympäri. Molemmat lannoitteet sekoitetaan kasteluveden sekaan.

Bonsain hoito

Ruukkupuita kasvatettiin Kiinassa jo 2000eKr, mutta varsinainen bonsai-termi otettiin Japanissa käyttöön 1800-luvulla, jolloin nykyisten japanilaisten bonsaipuiden perusmuodot syntyivät. Suomeen bonsaiden kasvatus tuli vasta 1990-luvulla ja yksi uranuurtaja puiden ja niiden hoitotarvikkeiden maahantuonnissa oli ja on yhä Vantaalla sijaitseva Viherpaja.

Neko bonsairavinne

Viherpaja  on tunnettu eksoottisista kasveistaan ja huonekasvien erikoislajikkeistaan. Ja hyvästä Nekon lannoitevalikoimasta!

Ficus microcarpa ginseng
Ficus microcarpa ginseng

Helpoin tapa aloittaa bonsaiharrastus on hankkia fiikusbonsai, joka sietää muita bonsaipuita paremmin epätasaista hoitoa ja on vastustuskykyisempi tuholaisille. Bonsaipuuna voidaan kasvattaa mitä tahansa puuvartista kasvia. Maanomistajan luvalla voi metsästä valita bonsaiksi sopivan pienen männyn, kuusen tai vaahteran tai hankkia taimistolta pienen puun taimen muotoiltavaksi.

Serissa foetida
Serissa foetida

Bonsaipuilla on muutamia muotoja, jotka ovat saaneet inspiraationsa luonnossa kasvaneilta puilta. Näitä ovat esimerkiksi toispuoleinen  Shakan – nojaava muoto, Kengai – riippuva muoto ja Kabudachi – monirunkoinen muoto.

Paperipuu-bonsai
Zanthoxylum piperitum

Jotta puu pysyy pienikokoisena ja oksisto vahvistuu, kuuluu bonsain hoitoon olennaisena osana sen muotoilu oksia leikkaamalla ja niitä haluttuihin suuntiin rautalangan tai narun avulla taivuttamalla. Omaa likusteribonsaitani olen taivuttanut sekä rautalangalla että narulla.

IMG_7619

Leikkaamisessa noudatetaan samoja perusperiaatteita kuin pihapuidenkin leikkaamisessa. Leikataan aina kohdasta, jossa on uutta kasvua odotettavissa ja jätetään oksankaulus, josta puu kuroo leikkauskohdan umpeen.  Myös suurikokoiseksi kasvanutta juuristoa voidaan typistää ja jos juuret kasvavat ruukun pintaan, on aiheellista vaihtaa puu suurempaan ruukkuun.

Bonsain hoito

Bonsaipuu on myös  mainio elementti miniatyyripuutarhan korkeaksi elementiksi! Puulla on pienet, matalat juuret, joten se sopii hyvin laakeaan ja matalaankin astiaan.

Miniatyyripuutarha

Tarkempia  bonsaipuiden muotoilu- ja kasvatusohjeita voit löytää Mika Myllynevan kirjasta Bonsai-opas ruukkupuiden kasvatukseen. Kirja innostaa katsomaan lähiympäristön kasveja sillä silmällä!

Syksyisin terveisin Lea