Aihearkisto: Puutarhamessut ja tapahtumat

Tunnelmia Lepaan näyttelystä 2018

Elokuussa kannattaa aina suunnistaa Lepaan suuntaan, jossa pidetään puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattinäyttelyt. Tänäkin vuonna näytteilleasettajia oli liki 200 eli jokaiselle löytyi varmasti jotain kiinnostavaa.

Neko on perinteisesti esillä Lepaalla ja tänäkin vuonna oli Paula taas ideoinut hienon osaston. Arvonnassa palkintona oli nyt kukkasipuleita ja voittaja selviääkin pian. Kesä on taas kääntymässä syksyyn joten kukkasipulit ovatkin kohta ajankohtaisia.

Lepaan messut on mukavan rento tapahtuma ja sääkin suosi.

Lean kanssa nautittiin messujen tunnelmasta Nekon osastolla ja päästiin taas jutuille monen puutarhasta innostuneen ihmisen kanssa. Nekohan on perustettu 1941 Hämeenlinnalainen yritys ja olikin mukava kuulla, että Nekon kasviravinteen käyttö on siirtynyt oppina äidiltä tyttärelle!  Ei kuulemma kannata vaihtaa tuotetta minkä on hyväksi todennut 😊

Hieno huomionosoitus oli Nekon matokakalle näyttelyjärjestäjien myöntämä uutuus tunnus!

Kotipuutarhureiden lisäksi Nekolta löytyy tuotteet ammattiviljelijöillekin, jolloin pakkauskootkin ovat isoja aina 1000 litran kontteihin asti. Hivenlannoitteita tarvitseville löytyy mm. mangaania, kuparia ja magneesiumia.

Ammattiviljelijöille Nekolta

Kotikäyttöön ja viherrakentamiseen Nekolta

Pikaisesti pääsin itsekin katselemaan messujen antia. Jo pelkästään Lepaan ympäristön takia kannattaa messuille tulla!

Alueella näkee ihan oikeasti miltä mikäkin kesäkukka näyttäisi kukkapenkissä. Kasvit on nimetty nimilapuin, joten ei tarvitse arvailla mikä kasvi on kyseessä. Uutuuksia oli taas esillä ja nyt saikin hyvän käsityksen mitä on ensi vuonna tulossa markkinoille.

Sieniyrtti ei vielä ole kovinkaan tunnettu, mutta ehkä ensi kesänä sitäkin on jo paremmin saatavilla. Itse ainakin haluan tähän tutustua lähemmin! Sieniyrttiä voisi käyttää vaikkapa wokkiruokien maustamiseen. Kasvissa pitäisi olla tosiaan sienenmaku.

Sieniyrtti

Tarhahuovinkukka on yksi suosikeistani kesäkukissa, sitä kun ei tarvitse nyppiä ja se kestää kuivuuttakin hyvin. Joskus tuppaa käymään niin, että unohdan kastelun, mutta huovinkukka ei siitäkään ole ollut millänsäkään. Nuupahtanutkin kasvi on ponkaissut takaisin pystyyn saatuaan vettä.

Tarhahuovinkukka on mainio kesäkukka

Lepaalla ihan parasta oli kärhöjen ja rypäleiden näyttely, jonka oli järjestänyt Roogojan tila Virosta. Pääsi ihan oikeasti katsomaan minkälainen kukka milläkin kärhöllä on. Eikä ole tullut ajatelleeksikaan miten paljon on rypälelajikkeita! Nyt pääsi joitain ihan maistamaankin. Suomessa avomaallakin menestyviä rypälelajikkeita on tullut markkinoille ja siinä olisikin taas yksi asia mistä voisi ottaa paremmin selvää ensi kesänä. Olisihan se hienoa saada omia rypäleitäkin…

Kärhöjen ja rypäleiden esittely Lepaalla, Roogojan tila Virosta

Vihannesten tunnistamistakin sai kokeilla, ihan tällaisia ei oma kasvattamana tullut kyllä tänäkään vuonna…

Onko vihannestietous hallinnassa?

Ohjelmaa Lepaalla oli monenmoista, yhtenä oli begonia työpaja, jossa pääsi kokeilemaan kankaan painantaa begonialla. Koneita ja laitteita on Lepaalla aina esillä paljon ja jos ei isot koneet nyt kiinnostaneet niin hauska oli katsella Matti Kastisen pienoismalleja koneista ja kuulla tarinoita niihin liittyen.

Vähän pienempiä koneita Lepaalla

Ja tällaisen työauton haluan ehdottomasti! Sopisi juuri passelisti Luontoturvalle 😊

Suuri kiitos kaikille, jotka poikkesitte Nekon osastolla Lepaalla! Ensi vuodeksi voi kalenteriin jo merkata 15.–17.8.2019, jolloin taas Lepaalla tavataan.

Kiittäen Miia ja Lea

 

Puutarhaterapiaa avoimissa puutarhoissa

Lea suunnisti avoimiin puutarhoihin Hyvinkään suunnalla, minä kävin  ottamassa puutarhaterapiaa Lahden suunnalla Villähteellä Marjo Nevavuon vihreässä puutarhassa. Puutarhassa oli niin paljon katseltavaa, että aikaa olisi saanut menemään helposti koko päivän!

Avoimet puutarhat Marjo Nevavuon vihreä puutarha

Puutarhan polut johdattelivat katsojat puiden ja pensaiden paljouteen. Hevoskastanja, katsura, sateenkaarijalava, syyskimikki, kanadanhemlokki, ruusuja, angervoja, hedelmäpuita, kesäkukkia, vihanneksia ja vaikka mitä. Lajien ja lajikkeiden kirjo oli hengästyttävä!

Perennoja oli paljon ja suosikkini oli sininen jalokurjenpolvi. Aivan ihanan värinen! Myös alppipiikkiputki kuuluu suosikkeihini.

Ideoita omaan pihaan saa kun kiertelee katselemassa muiden oivalluksia ja samalla näkee kasvien kasvutapoja ihan oikeasti. Sopivaa köynnöstä jos mietti niin Nevavuon puutarha antoi siihen paljon ideoita. Kiinanlaikkuköynnös on kirjavine lehtineen kyllä kaunis.

Kiinanlaikkuköynnös

Tässä puutarhassa sai silmäniloa, mutta myös syötäviä kasveja kasvatettiin lavoissa, ruukuissa ja amppeleissa. Terassilla aamukahvia juodessa voi samalla napsia mansikoita amppeleista!

Puutarhassa käyskentelyn lomassa sai istahtaa keinussa, terassilla, paviljongissa tai leikkimökin suojissa. Vesiaihe rauhoittaa mieltä. Pölyttäjiäkään ei oltu unohdettu, suojaa pörriäisille tarjosi hyönteishotellit.

Kesäkukat, puut, pensaat ja perennat muodostivat upean kokonaisuuden. Osaan kasveista oli laitettu nimet esille ja puutarhan omistajilta sai kysyä jos ei tullut nimi mieleen jostain kasvista. Puutarhan työkaluillekin oli varattu oma paikkansa.

On hienoa päästä kurkistamaan puutarhoihin, joita on intohimolla tehty. Ei voi kuin ihailla ja kiittää kaikkia jotka avaavat puutarhansa myös muille!

Terveisin puutarhoista hurmaantunut Miia

Matokakka ja Neko messuilla

Helsingin puutarhamessuilla pääsi taas kevään tunnelmaan ja multasormia syyhytti! Nekon osastolla oli lannoitteet tietysti se pääjuttu, mutta myös Siru Nurmisen lihansyöjäkasvikirja on saatavilla Nekolta. Marjahaukka kirvoitti ajatuksia siitä, miten sitä omaa marjasatoa voi linnuilta suojella.

Lea messuilla, marjahaukat liitelemässä vieressä

Eniten jutun juurta riitti messuilla Nekon uutuus tuotteesta eli matokakasta. Kyse on maanparannusaineesta, jolla voi lisätä maan kasvukuntoa ja mikrobitoimintaa. Tuote on hajuton ja soveltuu hyvin myös lavaviljelyyn parvekkeella. Annostus on 4 dl / m2. Voisihan tuotetta laittaa myös kukkaruukkuihin istutettaville kasveille, annostus on silloin noin ruokalusikallinen.

Matokakka on valmistettu aumakompostissa, jossa on karjanlantaa. Lierojen työ on hajottaa ja käsitellä kompostoitu lanta, kunnes se on sopivassa muodossa maanparannukseen. Lierojen työn tulos on sitten pakattu ja tuotu kuluttajien saataville. Monilla ei ole mahdollisuutta pitää omaa kompostia ja nyt on Nekolta saatavilla hajutonta matokakkaa eli kompostoinnin ja lierojen käsittelyn tuloksena maanparannusainetta.

Matokakalla on myös lannoittava vaikutus, mutta yksistään lannoitustarpeeseen ei tuote riitä. Kokonaistypen määrä tuotteessa on 1,7 %, fosfori 0,6 %, kalium 2,3 %.

Kasvukaudella voi sitten lisätä luonnonlannoitteita kasvatettavan kasvin vaatimusten mukaan.

Lahden pihapiirimessuilla 27 – 29.4.18 voi tulla tutustumaan matokakkaan ja muihin Nekon tuotteisiin!

Nähdään Lahdessa!

Terveisin Miia ja Lea